Pasi Lehtiniemi
— Projektijohtaminen

Projektijohtamisen asiantuntija Pasi Lehtiniemi johtavaksi konsultiksi Educon tiimiin

KTM Pasi Lehtiniemi on nimitetty Educo Valmennustalon johtajaksi ja johtavaksi konsultiksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.9.2022 alkaen.

Pasi on toiminut vuodesta 2012 alkaen johtajana ja johtavana konsulttina sekä johtoryhmän jäsenenä Sovelto Oyj:ssa. Tässä yhteydessä hän on myös hoitanut useita vuosia The Ken Blanchard Companiesin® Suomen edustusta ennen sen siirtymistä Educo Valmennustalolle.

”Olemme innoissamme ja kiitollisia siitä, että saamme Pasin Educon tiimiin. Olemme tehneet Pasin kanssa jo vuosikausia erinomaista yhteistyötä ja tiedän, että hän on todella kovan luokan osaaja ja tekijä johtamisen kehittämisessä. Yksi hänen erikoisosaamisistaan on projektijohtaminen ja pystymme jatkossa tarjoamaan asiakkaillemme erittäin laadukasta ja käytännönläheistä projektijohtamisen ja sen osaamisen kehittämistä”, toteaa Educo Valmennustalo Oy:n toimitusjohtaja Janne Annunen.

Pasi tulee vastaamaan Educolla mm. Blanchard Finlandin toiminnoista ja globaalista Blanchard-yhteistyöstä sekä auttamaan monipuolisesti Educon asiakkaita rakentamaan hyvästä johtamisesta kilpailukykyä. Projektijohtamisen lisäksi hänen erityinen asiantuntemus kohdistuu tietojohtamiseen sekä ihmisten johtamiseen liittyvien taitojen ja tiimidynamiikan kehittämiseen.

”Uskon että hyvä ihmiskeskeinen johtajuus ja ihmisten välinen yhteistyö on avain liiketoiminnan tavoitteiden toteutumiselle”, sanoo Pasi Lehtiniemi.

Pasilta löytyy virallinen kouluttajasertifiointi seuraaviin aiheisiin:
The Ken Blanchard Companies: SLII®, Self Leadership, Coaching Essentials, Building Trust, Team Leadership, Leading People Through Change, Optimal Motivation, Legendary Service.
Wiley: Everything DiSC®, DiSC® Work of Leaders, DiSC® Productive Conflict, The Five Behaviors™.

 

Haluatko kuulla lisää?

Ota meihin yhteyttä ja tiimimme kertoo sinulle lisää projektijohtamisesta ja sen osaamisen kehittämisestä.

"*" indicates required fields

Untitled
This field is for validation purposes and should be left unchanged.