Yritysjohtamisen kasvuohjelma (Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto)

Yritysjohtamisen kasvuohjelma – Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto antaa erinomaiset eväät oman yrityksesi kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tuottavuuden ja kannattavuuden parantamiseksi.

Onnistumisen kannalta merkittävin asia on oikeanlainen yrityskulttuuri. Lopulta kaikessa menestyksellisessä yritystoiminnassa on kysymys siitä, miten saamme ihmiset tekemään yhdessä oikeita asioita tavoitteiden toteuttamiseksi. Menestyvään yritystoimintaan tarvitaan aina ihmisiä; asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea motivoituneita työntekijöitä. Tämä on yritysjohtamisen kasvuohjelman punainen lanka ja se yhdistää eri valmennuspäivät yhdeksi loogiseksi kokonaisuudeksi.

Ohjelman aikana suoritat Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, joka on Opetushallituksen virallinen tutkinto. Opiskelu ja tutkinnon suorittaminen tapahtuvat oman työsi ohessa.

Kenelle?

  • yrittäjille, jotka haluavat aktiivisesti kehittää itseään ja yrityksensä toimintaa
  • itsenäisesti pk-yritystä johtaville palkatuille johtajille ja johtoryhmän jäsenille
  • johtajille, joilla on mahdollisuus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti yrityksen liiketoimintaan
  • sukupolven- tai omistajanvaihdostilanteessa oleville pk-yritysten johtajille

Tavoitteet ja hyödyt

  • ohjelman tavoitteena on edistää kehittymistäsi yritysjohtajana ja tarjota työkaluja yrityksesi kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.
  • ohjelma antaa erinomaiset eväät yrityksesi tuottavuuden parantamiseen ja kannattavan yritystoiminnan rakentamiseen.
  • kehityt ihmisenä ja johtajana
  • pääset mukaan ohjelmaan sisältyvään huippuluokan Tilannejohtaminen II, SLII® valmennukseen*.
  • saat raportin ja asiantuntijan palautteen yrityksesi tilanteesta Educo ANALYTICA Työyhteisön tilannekartoituksen® pohjalta.
  • kehität omaa johtamistasi Johtamiskäyttäytymisanalyysi LBAII® ja Educo ANALYTICA DiSC® analyysin (Minä johtajana) avulla.
  • verkostoidut kollegoidesi kanssa
  • saat virallisen Opetushallituksen tutkinnon ja todistuksen

* Tilannejohtaminen on maailman tutkituin, tunnetuin ja käytetyin johtamisen malli.
Tässä valmennuksessa perehdymme tilannejohtamisen malliin ja kolmeen tilannejohtajan taitoon: tavoitteen asettamiseen, tilanteen diagnosointiin ja erilaisten johtamistyylien valintaan ja käyttöön. Valmennus perustuu The Ken Blanchard -yhtiöiden Tilannejohtaminen II, Situational Leadership® II -malliin. The Ken Blanchard –yhtiöt on listattu vuosikausia maailman parhaiden johtamisen valmennusyritysten joukkoon. Valmennus on juuri uudistettu ja pääset kokemaan viimeisintä huutoa olevan esimiesvalmennuksen.

Seuraavat alkavat yritysjohtamisen ohjelmat:

Espoo - 23.5.2019 alkaenEspoo - 23.5.2019 alkaen
Tampere - 5.6.2019 alkaenTampere - 5.6.2019 alkaen
Turku - 3.10.2019 alkaenTurku - 3.10.2019 alkaen