Yleinen

Esimiestyön ja johtamisen kehittämisohjelma Espoossa 10.10.2019 alkaen

Kirjoittaja 3.5.2019 toukokuu 8th, 2019 Ei kommentteja

Esimiestyön kehittämisohjelma (Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto) / ESPOO

Esimiestyössä onnistuminen vaatii vahvaa tilanteiden ja ihmisten johtamisen taitoa sekä joustavaa ja tehokasta johtamistyylien käyttöä. Tarvitaan hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä osaamista johtaa erilaisia ihmisiä. Esimies tarvitsee myös jatkuvasti taitoja kehittää omaa esimiestyöskentelyään. Educon esimiestyön kehittämisohjelma on rakennettu näistä tarpeista erityisesti johto- ja esimiestehtävissä toimiville tai näihin tehtäviin valmennettaville. Ohjelman aikana suoritetaan Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, joka on Opetushallituksen virallinen näyttötutkinto. Opiskelu ja tutkinnon suorittaminen tapahtuvat oman työsi ohessa. Ohjelma sisältää yhteensä 9 mielenkiintoista lähivalmennusta ja asiantuntijan henkilökohtaiset tuen esimiestyöskentelyn kehittämiseksi.

Lopulta kaikessa menestyksellisessä toiminnassa on kysymys siitä, miten saamme ihmiset tekemään yhdessä oikeita asioita tavoitteiden toteuttamiseksi. Menestyvään toimintaan tarvitaan aina ihmisiä; asiakkaita, yhteistyökumppaneita ja ennen kaikkea motivoituneita työntekijöitä. Tämä on ohjelman punainen lanka ja se yhdistää eri valmennuspäivät yhdeksi loogiseksi kokonaisuudeksi.

Kenelle?

  • Johdolle, lähiesimiehille, tiiminvetäjille

Tavoitteet ja hyödyt

  • ohjelman tavoitteena on edistää osallistujien kehittymistä esimiehinä ja tarjota työkaluja kokonaisvaltaiseen toiminnan kehittämiseen
  • vahvistaa oikean esimiesroolin omaksumista
  • kehittää tehokkaasti ihmisten johtamisen taitoja
  • pääset mukaan ohjelmaan sisältyvään huippuluokan Tilannejohtaminen II, SLII® valmennukseen*
  • kehität omaa johtamistasi Johtamiskäyttäytymisanalyysi LBAII®, 360° esimiesarvio ja Educo ANALYTICA DiSC® analyysin (Minä esimiehenä) avulla
  • parantaa vuorovaikutus-, neuvottelu- ja viestintätaitoja
  • saat virallisen Opetushallituksen tutkinnon ja todistuksen

* Tilannejohtaminen on maailman tutkituin, tunnetuin ja käytetyin johtamisen malli.
Tässä valmennuksessa perehdymme tilannejohtamisen malliin ja kolmeen tilannejohtajan taitoon: tavoitteen asettamiseen, tilanteen diagnosointiin ja erilaisten johtamistyylien valintaan ja käyttöön. Valmennus perustuu The Ken Blanchard -yhtiöiden Tilannejohtaminen II, Situational Leadership® II -malliin. The Ken Blanchard –yhtiöt on listattu vuosikausia maailman parhaiden johtamisen valmennusyritysten joukkoon. Valmennus on juuri uudistettu ja pääset kokemaan viimeisintä huutoa olevan esimiesvalmennuksen.

Lisätietoja: www.educo.fi/tilannejohtaminen

Ohjelman sisältö

Johtamisen ja esimiestyöskentelyn kehittämisohjelman kesto on 12 kk. Tutkintokoulutukseen sisältyy 9 inspiroivaa lähipäivää ja ohjattua etäopiskelua sekä työssäoppimista. Ohjelman aikana suunnitellaan, toteutetaan ja raportoidaan omaan yritystoimintaan liittyvä kehittämisprojekti.

1.Koulutuksen startti / Vuorovaikutusjohtaminen 10.10.2019 (Pia Gran)

  • Koulutusohjelman sisältö ja tavoitteet sekä tutkinnon suorittaminen
  • Educo eLearning- sähköinen oppimisympäristö
  • Educo ANALYTICA 360 Esimiesarvion® toteuttaminen
  • Educo ANALYTICA DiSC® analyysin ** (Minä esimiehenä) purku ja sen hyödyntäminen
  • Luontainen käyttäytymistyyli ja sen merkitys johtamisessa

2. Oman johtajuuden kehittäminen ja 360 Esimiesarvio (1pv) 11/2019 (Janne Annunen)

  • Johtamisen suuri oivallus ja kytkeminen strategiseen johtamiseen
  • 360 Esimiesarvio ja sen purku
  • Oman johtajuuden kehittämissuunnitelma

3. Tuloksellinen ihmisten johtaminen (2 pv) 1/2020 (Risto Ahonen)

  • Johtamiskäyttäytymisanalyysi (LBAII)
  • Tehokkaiden tavoitteiden asettaminen
  • Tilanteen diagnosointi ja tilanteessa johtaminen
  • Innostavat suorituskeskustelut
  • Henkilöstön valmentaminen itsensä johtamiseen
  • Osaamisen, sitoutumisen ja tuloksen kehittäminen

4. Käytännön esimiestyöskentelyn kehittäminen (1pv) 2/2020 (Janne Annunen)

  • Johtamisen ja esimiestyön välineet ja käytänteet
  • Esimiesaseman haltuunotto

5. Vaikuttava palaute (1pv) 3/2020 (Sirke Lohtaja-Ahonen)

  • Palautetaitojen kehittäminen, Palautepyörä™
  • 4 taitoa: palautteen käsittely, hakeminen ja antaminen sekä palautekäytännöistä sopiminen

6. Kannattavan toiminnan rakentaminen (1pv) 4/2020 (Jyrki Mannelin)

  • Taloudelliset tavoitteet
  • Taloudellinen ajattelu
  • Tunnuslukujen tulkinta

7. Esimiesjuridiikka (1pv) 5/2020 (Jyrki Mannelin)

  • Käytännön työoikeutta esimiehille
  • Työsuhdeasiat
  • Työnantajan oikeudet ja velvollisuudet

8. Innostava johtamisviestintä (1pv) 6/2020 (Sirke Lohtaja-Ahonen)

  • Johtaminen on viestintää
  • Kiinnosta, innosta, osallista – ja vaikuta tulokseen ja hyvinvointiin
  • Yksinpuhelusta vuoropuheluun eli kuka, mitä, miksi, miten, milloin?
  • Mieti ensin, toimi sitten
  • Kytke viestintäsi tavoitteet projektin tavoitteisiin
  • Johtamisviestinnän haasteet
  • Tukenasi Innostavan työyhteisöviestinnän malli

Valmennusmenetelmät ja –materiaalit

  • 360° esimiesarvio
  • Educo ANALYTICA DiSC® analyysi** (Minä esimiehenä)
  • johtamiskäyttäytymisanalyysi LBAII®
  • pienryhmäsimulaatiot ja –harjoitukset
  • sähköinen oppimisympäristö (Educo eLearning)
  • vertaiscoaching

**) DISC -analyysi paljastaa sinun luontaisen käyttäytymistyylisi (vahvuudet ja heikkoudet) yrittäjänä, esimiehenä, asiakaspalvelijana tai missä tahansa vuorovaikutustilanteessa. Hallitseeko käytöstäsi punaisen, keltaisen, vihreän vai sinisen persoonan tyyli? Entä minkälaisia persoonia sinulla on johdettavana? Osaatko johtaa heitä oikein? Entä miten johdat asiakkaitasi?

Kouluttajat

Ohjelman kouluttajat ovat erittäin kokeneita, oman alansa parhaita asiantuntijoita. Kaikki ohjelman kouluttajat toimivat pääasiassa vaativissa yrityskohtaisissa valmennuskokonaisuuksissa ja konsultoinneissa.

Janne Annunen
KTM, johtamisvalmentaja, yrittäjä, Educo Valmennustalo Oy:n toimitusjohtaja

Risto Ahonen
VTM, johtamisvalmentaja, yrittäjä, sertifioinnit: Tilannejohtaminen II, Optimaalinen Motivaatio, Itsensä tilannejohtaminen, Tiimien tilannejohtaminen, DiSC®, Gung Ho!, LAP coaching, HBDI, Palautepyörä™

Pia Gran
Yritysvalmentaja, Executive coach ja business coach, Brand Leader, asiantuntijuus työyhteisötaidot ja johtaminen

Jyrki Mannelin
DI, OTM, yritysvalmentaja, yrittäjä, asiantuntijuus talouden johtaminen ja yritysjuridiikka

Sirke Lohtaja-Ahonen
FM, viestintävalmentaja, tietokirjailija, yrittäjä, sertifioinnit: Tilannejohtaminen II, Optimaalinen, Motivaatio, DiSC®, LAP coaching, HBDI, Palautepyörä™


Koulutuspaikka ja aika

Spektri Business Park, Metsänneidonkuja 6, Espoo

Osallistumismaksu

Koulutus on osin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa ammatillista koulutusta, josta osallistuja maksaa omarahoitusosuuden 1490 €. Omarahoitusosuus laskutetaan ennen koulutuksen alkua.


Lisätiedot ja hakeutuminen

HAKEUDU KOULUTUKSEEN TÄSTÄ

Lisätietoja ohjelmasta:
Maria Dahlqvist-Nolvi, 044 5623 604, maria.dahlqvist-nolvi@educo.fi

Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Novida ammattiopiston kanssa.