Parempaa johtamista
Perustehtävämme lähtee auttamisen halusta ja ajatuksesta. Missiomme on auttaa sinua onnistumaan johtamisessa. Autamme sinua kasvamaan ihmisenä ja organisaatiotasi saavuttamaan tavoitteensa paremman johtamisen avulla. Uskomme, että kaikissa organisaatioissa menestyminen lähtee yksittäisten ihmisten ajattelusta ja päivittäisistä valinnoista. Tämän vuoksi keskitymme auttamaan sinua paitsi johtamistaitojen myös ajattelutapojen ja tunteiden kehittämisessä. Tämä mahdollistaa todellisen ja pysyvän muutoksen haluamaasi suuntaan niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Lupaamme olla sinulle paras ihmisten johtamisen asiantuntija ja kumppani.
Ihminen ei ole johtamisen kohde, vaan kumppani
Lähestymme johtamista erityisesti ihmisten johtamisen näkökulmasta. Uskomme, että asioita voi hallita mutta vain ihmisiä voi johtaa. Ajattelemme johtamisen olevan itsensä ja muiden johtamista. Johtaminen ei ole vain johtajien ja esihenkilöiden tehtävä, vaan johtaminen on yhteistyötä, jossa kaikilla on toimenkuvasta riippumatta oma tärkeä roolinsa.
Vahva tieteellinen perusta
Kaikki käytössämme olevat ratkaisumme pohjautuvat perusteelliseen tieteelliseen tutkimukseen.
Tämä on tietoinen valinta ja hyvin tärkeää, koska haluamme tarjota sinulle relevanttia ja viimeisimpiin tutkimuksiin perustuvaa osaamista ja sisältöä.
Käytännönläheisyys ja todistettu toimivuus
Vaikka ratkaisuillamme on poikkeuksellisen vahva tieteellinen tausta, olemme muotoilleet ne helposti käytännössä sovellettaviksi malleiksi ja työkaluiksi. Näitä ovat olleet kehittämässä alan johtavat asiantuntijat ja niiden soveltamisesta käytäntöön on vuosikymmenten kokemus maailman johtavien organisaatioiden kanssa.
Meillä on myös poikkeuksellisen paljon tutkittua tietoa ratkaisuidemme vaikuttavuudesta (ROI) ja teemme jatkuvasti vaikuttavuustutkimuksia. Tämä on yksi palvelumme ja voimme tehdä sen myös kanssasi. Tutkimustemme mukaan ratkaisumme toimivat keskimääräistä paremmin ja tuottavat selkeästi mitattavia tuloksia. Johtamiskoulutustemme ROI on tyypillisesti 800-1500%.
Pitkälle kehitetty oppimiskokemus
Johtamisen kehittämisen ratkaisumme eivät enää pohjaudu yksittäisiin koulutustapahtumiin vaan ajan myötä avautuvaan oppimiskokemukseen. Sen taustalla on joustava arkkitehtuuri, joka mukautuu tarpeittesi mukaan yhdistellen erilaisia toteutustapoja ja digitaalista aineistoa sekä erilaisia elementtejä oppimisen vahvistamiseen ja ylläpitoon. Hyödynnämme oppimisessa polkumaista lähestymistapaa. Valmennuksemme ovat mieleenpainuvia, monimuotoisia, personoituja ja tutkitusti tehokkaita.
Markkinoiden nykyaikaisimmat digitaaliset oppimisratkaisut
Yhteistyökumppanimme Blanchard® on alan edelläkävijä digitaalisissa oppimisratkaisuissa. Heillä on yli 20 vuoden kokemus digitaalisten oppimisratkaisujen toteuttamisesta ja he tekevät jatkuvasti näissä merkittävää kehitystyötä.
Digitaalissa oppimisratkaisuissa hyödynnämme datapohjaisia oppimismuotoilutekniikoita oppijoiden sitouttamiseen ja tarjoamme vuorovaikutuksellisia elementtejä erilaisille oppimistyyleille. Teemme laajaa betatestausta kaikkiin digitaalisiin ohjelmiimme kehittääksemme toimintoja ja varmistaaksemme niiden vaikuttavuuden.
Maailmanlaajuinen skaalautuvuus
Pystymme tarjoamaan sinulle aidosti globaalisti skaalautuvan ratkaisun. Suurin osa käytössämme olevista ratkaisuista on kehitetty toimimaan ympäri maailmaa hajautetuissa organisaatioissa, joiden työntekijät puhuvat eri kieliä ja tulevat eri kulttuureista. Meille on arkipäivää tuottaa globaaleja, skaalautuvia ratkaisuja, joissa ihmiset osallistuvat samaan valmennusohjelmaan jopa omassa maassaan ja omalla kielellään.
Blanchard®
Blanchard® on tuottanut yksilöille, tiimeille ja organisaatioille suunnattuja johtamisen kehittämisen ratkaisuja 40 vuoden ajan. Niiden tehoa ovat todistaneet yli 5 miljoonaa innostavaksi johtajaksi kehittynyttä johtajaa, tuhannet suorituskykyiset tiimit ja yli 10 000 kilpailuedun saavuttanutta organisaatiota.
Blanchard® sijoittuu johtamisen kehittämisessä alan yritysten kärkeen maailmassa ja se on saanut useita yritys- ja tuotekohtaisia palkintoja. Asiakkaina on organisaatioita ympäri maailman ja sen asiakkaisiin kuuluu yli 300 Fortune 500 -yrityksistä. Asiakkaiden pysyvyysaste on 97 %.
Educo Valmennustalo edustaa Suomessa yksinoikeudella Blanchardia ja on sen globaali maapartneri.
Haluatko kuulla lisää, miksi valita juuri Educo johtamisen kehittämisen kumppaniksi?
"*" näyttää pakolliset kentät