Joukko innokkaita SLII®-johtajia kokoontui historian ensimmäiseen SLII®-johtajuusseminaariin 8.-9.6.2023 Viking Glorylle. Osallistujien palautteiden perusteella tilaisuus oli erittäin onnistunut. Erityiskiitosta saivat seminaarin tarjoilut, tilat ja puitteet, sisältö, tunnelma ja hinta-laatusuhde. Monet osallistujat ilmoittautuivatkin jo seminaarin aikana seuraavaan, joka järjestetään 23.-24.5.2024 Viking Glorylla.
Seminaarissa Educon ja Blanchardin Finlandin toimitusjohtaja Janne Annunen johdatti osallistujat kolmeen pysyvään ja aikaa kestävään palvelevan johtamisen periaatteeseen sekä toi kuulumiset johtamisen kehittämisestä maailmalta. Seminaarissa kuultiin erilaisuuden ja kommunikaation expertti Sami Jalonen mielenkiintoinen puheenvuoro ihmisten erilaisuudesta johtamisen haasteena sekä paneuduttiin yhdessä johtava konsultti Pasi Lehtiniemen ohjauksessa johtamishaasteiden tunnistamiseen ja niiden ratkaisemiseen. Seminaarissa tutustuttiin myös työkaluihin, joiden avulla SLII®-johtaja voi entisestään lisätä ihmisten johtamisen kyvykkyyttä sekä viedä SLII-mallia tehokkaasti arkipäivän johtamiseen. Seminaarin päätti lastensuojelualalla toimivan Sospron toimitusjohtaja Teemu Annalan konkreettinen ja valaiseva tarina siitä, miksi ja miten he ovat päätyneet valitsemaan SLII®-mallin konkreettiseksi lähijohtamisen työkaluksi.
Seminaarin päätteeksi Janne Annunen kertoi tilaisuuden olevan osa uutta Educon/Blanchard Finlandin SLII®-yhteisöä, jonka päätapahtumana SLII®-johtajuusseminaari tulee jatkossa olemaan. Seuraava järjestetään 23.-24.5.2024.
Syksystä alkaen tullaan lisäksi lanseeraamaan uusi kuukausittain järjestettävä SLII®-klinikka, joka palvelee veloituksetta kaikkia Suomessa toimivia SLII®-valmennuksen käyneitä auttaen heitä soveltamaan entistä tehokkaammin SLII®-mallia käytäntöön. Jatkossa myös kaikilla hyvästä ihmisten johtamisesta kiinnostuneilla on mahdollisuus liittyä mukaan Blanchardin uuteen Blanchard Community verkostoon. Se on maailmanlaajuinen johtajien verkosto, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia verkostoitumiseen, oppimiseen ja kasvamiseen johtajana.
Ilmoittaudu vuoden 2024 SLII®-johtajuusseminaariin