Palautepyörä valmennus

Entä jos henkilöstösi saavuttaisi tavoitteensa aiempaa nopeammin? Innostuisi työstään ja sitoutuisi siihen? Johtaisi itseään ja toisiaan?
Tämä on mahdollista. Taikasana on palaute. Kehitä työyhteisösi palautekulttuuria palautevalmennuksen avulla.

Vaikuttava palaute – johtamisen paras tuki

Kun palaute on osa organisaation arkea, onnistumiset ja epäonnistumiset tulevat esiin välittömästi. Silloin koko organisaatio on koko ajan selvillä siitä, mikä toimii ja mikä ei. Toimivan palautekulttuurin rakentamisessa on kuitenkin ensin voitettava ihmisten palautetta kohtaan tuntemat pelot. Tavoitteet ja pelisäännöt on saatava selviksi. On myös uskallettava tehdä virheitä. Palautepyörä™ -valmennusohjelma on valmentajamme Risto Ahosen ja Sirke Lohtaja-Ahosen kehittämä valmennuskonsepti. He ovat kirjoittaneet aiheesta myös kirjan – Palaute kuuluu kaikille. Palautepyörässä hyödynnetään sekä koko henkilöstön että avainhenkilöiden valmennusta. Palautepyörä-metodi perustuu neljään periaatteeseen ja taitoon, jotka käydään läpi valmennuksen aikana.

Palautepyörä™ on valmennusohjelma, jonka avulla voitat palautteen esteet. Palautepyörän™ jälkeen jokaisen on helppo antaa, hakea ja vastaanottaa vaikuttavaa palautetta. Suoraa, tarkkaa ja kohteliasta. Ja sopia yhteisistä palautekäytännöistä. Työparin, tiimin tai koko työpaikan.

Palautepyörä™ etenee tehokkaimmin näin:

  1. Ensin sytykepuheenvuoro. Siihen osallistuu koko henkilöstö. Esitys keskittyy palautteen esteiden raivaamiseen ja myyttien murtamiseen. Silloin ihmisesi alkavat odottaa muutosta ja oivaltavat, että jos he haluavat työpaikkansa palautekulttuurin muuttuvan, heidänkin on muututtava, ei vain esihenkilöiden.
  2. Sitten avainhenkilöiden valmennus. Avainhenkilöt ovat esihenkilöitä tai muutosagentteja. Niitä, jotka tarvitsevat palautetaitoja kipeimmin tai joiden johdolla palautekulttuurinne muuttuu tehokkaimmin.
  3. Lopuksi palauteparien keskustelut. Palauteparit ovat oppimispareja, joiden osapuolet auttavat toinen toistaan juurruttamaan uudet taidot osaksi arkea.

Palautepyörän™ jälkeen organisaatiossa on mahdollista käynnistää aito palautekulttuurin muutos. Sen muuttamiseen saat meiltä ideoita ja tukea. Varsinaisen työn teette kuitenkin sinä ja ihmisesi. Kulttuurinne kun muuttuu vain kun teidän käyttäytymisenne muuttuu.

Kenelle Palautepyörä™ sopii?

Kaikille organisaatioille, joissa uskotaan joukkojen voimaan. Erityisen hyvin niille, jotka haluavat kehittää palautekulttuuriaan. Sellaiseksi, jossa palaute virtaa joka suuntaan ja jatkuvasti: työkaverilta työkaverille, alaiselta esihenkilölle ja päinvastoin. Ja jossa jokainen auttaa toistaan saavuttamaan tavoitteensa ja käyttäytymään työpaikan arvojen ja pelisääntöjen mukaisesti.

Hyödyt osallistujille

1

Saavat yhteisen käsityksen palautteen höydyistä ja esteistä

2

Oppivat vaikuttavan palautteen kaavan ja kannustamisen hyödyt

3

Oppivat hakemaan palautetta ja kehittämään työtään ja johtamistaan

4

Oppivat auttamaan kollegoja saavuttamaan tavoitteensa ja käyttäytymään työpaikan arvojen mukaisesti

5

Kokevat työnsä merkitykselliseksi.

Haluatko kuulla lisää?

Lähetä yhteydenottopyyntö ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä.

"*" näyttää pakolliset kentät

Untitled
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
- Puhelin
02 2828 511
- Email
info@educo.fi
- Sijainti
Juhana Herttuan puistokatu 21, 20100 Turku