Tutustu viestintävalmentajaamme Sirkeen

Kirjoittaja 12.4.2019Kouluttajat

Sirke Lohtaja-Ahonen, FM

 

Olen viestintävalmentaja ja tietokirjailija, lukijalähtöisten tekstien mestari ja ihmisten innostaja, jonka intohimo on kielen voima. Kaksikymppisenä oivalsin, että minua kiinnostaa kieli viestinnän välineenä ja lähdin opiskelemaan suomen kieltä, psykologiaa ja tiedotusoppia. Kolmikymppisenä tein gradun suomalaisesta purjehdussanastosta ja sain kokea viestinnän koko kirjon eläkeyhtiön viestijänä. Nelikymppisenä sain humanistisen herätyksen ja siirryin talous- ja sijoittajaviestinnän konsultista viestinnän kouluttajaksi. Viisikymppisenä kirjoitin kolmannen viestintäkirjani ja iloitsen siitä, että saan tehdä työtä, jossa toteutan ammatillista tarkoitustani: teen työpaikoista parempia tukenani tärkeimmät arvoni auttaminen, rehellisyys ja iloisuus. 

Osaamisalani

Teen työpaikkojen viestinnästä innostavaa, palautteesta vaikuttavaa ja teksteistä lukijalähtöisiä. Lisäksi autan ihmisiä motivoitumaan ja johtamaan itseään muutenkin. Näistä kaikista pidän sytykepuheenvuoroja, valmennuksia ja työpajoja. Ja konsultoin. 

Millaisia tuloksia valmennuksillani saa aikaan?

Suosittelen asiakkaalleni aina menetelmää, joka auttaa asiakasta saavuttamaan tavoitteensa. Sytykepuheenvuoroissa ihmiset oivaltavat, valmennuksissa harjoittelevat, työpajoissa kehittävät. Lopputuloksena on esimerkiksi se, että ihmiset osaavat hakea ja antaa palautetta tai että ihmiset osaavat kirjoittaa niin, että lukija ymmärtää tekstin ja kiinnostuu ja innostuu sen sisältämästä asiasta. Tai että johtoryhmä ymmärtää, miten työyhteisöviestintää kannattaa kehittää niin, että siitä tulee yrityksen menestystekijä. Tai että viestintävastaava saa käyttöönsä työyhteisöviestinnän suunnitelman, joka auttaa työpaikkaa vaikka siinä, että vuoropuhelun määrä lisääntyy ja laatu paranee.

Mitä muuta teen valmennusten lisäksi?

Korjaan vaatteita, hoidan kukkia, mökkeilen, laulan, tanssin, crossfittaan.

Sirken kehittämiä valmennuskokonaisuuksia ovat mm. Innostavan työyhteisöviestinnän™ valmennus sekä Palautepyörä™.

Seuraa Sirkeä:
LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/sirkelohtaja/
Twitter: @SirkeLohtaja