— Referenssi

Musiikkitalon Wennström: SLII-valmennus avasi hyvän näkymän johtamiseen

“Tosi hyvä valinta!” toteaa Musiikkitalon palvelupäällikkö Terhi Wennström Educon SLII®-verkkovalmennuksesta. “Heti ensimmäisenä päivänä totesin, että tästä jää paljon käteen. Tilannelähtöisen johtamisen SLII®-valmennus avasi hyvän näkymän johtamiseen.”

Wennström osallistui valmennukseen tammikuussa 2022. “Olimme keskustelleet yhteistyöstä Educon kanssa ja tiesin, että Educo edustaa Suomessa Blanchardia. Kun Educolta tarjottiin mahdollisuutta tutustua syvällisemmin SLII®-malliin, tartuin tilaisuuteen kiinnostuneena. Malli oli aiemmin Nokialla työskennelleen kollegan kautta hiukan tuttu. ‘Ehdottomasti kannattaa!’, sanoi kollegani, kun kysyin hänen mielipidettään”, kertoo Wennström.

Musiikkitalo on Helsingin ydinkeskustassa Eduskuntatalon naapurissa sijaitseva konserttitalo ja tapahtumakeskus, jonka monipuoliset ja muuntautuvat tapahtumatilat sekä juhlatilat sopivat kaikenlaisiin tilaisuuksiin. Pandemiarajoitusten päätyttyä Musiikkitalossa alkaa olla vilkasta niin lavalla kuin kulisseissakin, kun konsertteja, seminaareja, yritystapahtumia, häitä ja cocktailtilaisuuksia saa taas järjestää.

Wennström johtaa pientä tiimiä. “Lähdin valmennukseen aika takki auki, avoimin mielin. Tuumin, että varmaankin sieltä jotain työvälineitä omaan työhön saa, ja yllätyin myönteisesti. Meillä oli kiva pieni ryhmä, jossa kaikki pääsivät ääneen ja osallistuivat intensiivisesti.”

“Johtamiskoulutukset koostuvat usein erilaisista palasista vähän sieltä ja täältä”, miettii Wennström. “Puhutaan kyllä itseohjautuvuudesta, palvelevasta johtamisesta, valmentavasta johtamisesta, vuorovaikutuksesta eli samoista elementeistä kuin SLII®-mallissakin, mutta SLII®-mallissa teki vaikutuksen insinöörimäisyys – erittäin hyvällä tavalla siis. Teoria metodin takana on selkeä ja yksinkertainen. Mallissa on vahva, käytännönläheinen struktuuri. Pitää todella miettiä eri kohdissa millä tavalla johtaa: tarkastellaan kahta asiaa ja edetään niiden mukaan.”

Johtaminen on yhteistyötä

Wennström suosittelisi tilannelähtöisen johtamisen SLII-mallia ja valmennusta kaikille esihenkilötehtävissä toimiville, erityisesti asiantuntijaorganisaatioihin. “Miksei toki operatiiviseenkin, taatusti ei mene kenelläkään hukkaan. Asiantuntijatiimissä ihmiset ovat lähtökohtaisesti osaavia ja itsenäisiä, mutta SLII®-malli ottaa huomioon, että olosuhteet vaihtuvat: eri kohdissa johdetaan eri tavalla. Ei uuden asian edessä heti itseohjauduta.”

Wennström on ottamassa SLII®-mallia käyttöön oman tiiminsä kanssa. Ajatuksena on kertoa selkeästi mistä on kyse ja mitä ollaan tekemässä. Tämä onkin SLII®-mallin ytimessä: johtaminen on yhteistyötä, ja johtaja perehdyttää myös tiiminsä mallin käyttöön.

 

Haluatko kuulla lisää?

Lähetä yhteydenottopyyntö ja asiantuntijamme on sinuun yhteydessä.

"*" indicates required fields

Untitled
This field is for validation purposes and should be left unchanged.