”Corex Finland teetti vuoden 2022 lopulla henkilöstötutkimuksen, jonka tulosten perusteella tuotannon ja kunnossapidon lähijohtamista oli tarve kehittää. Lähijohtamisessa onnistuminen on Porin kartonkitehtaan menestyksen avaintekijöitä, joten lähdimme hakemaan lähijohtamisen kehittämiseen avuksi osaavaa yhteistyökumppania. Educo valikoitui yhteistyökumppaniksemme positiivisen asiakaspalautteen sekä selkeän ja tavoitteellisen lähijohtamisen kehityskonseptin kautta”, kertoo Corex Finlandin toimitusjohtaja Juha Halminen.
Yhteistyön alussa kehittämisen tavoitteeksi asetettiin tehtaan esihenkilöiden ja työntekijöiden päivittäisen yhteistyön kehittäminen ja organisaation strategisten tavoitteiden edistäminen päivittäisen johtamisen avulla. Tähän rakennettiin yhteistyönä tavoitteisiin sopiva valmennuskokonaisuus tuotannon ja kunnossapidon esihenkilöille.
Keskittyminen tulosten kannalta tärkeimpiin johtamistaitoihin
Valmennuskokonaisuuden sisältöön ja menetelmiin vaikutti erityisesti kehittämiselle asetetut tavoitteet ja haluttu vaikuttavuus. Sisällöllisesti kokonaisuus rakennettiin siten, että se keskittyi pelkästään ihmisten johtamisen kannalta keskeisimpiin johtamisteemoihin: lähijohtajan oman käyttäytymisen tuntemiseen ja vuorovaikutustaitoihin, kahdenkeskisten keskustelujen parantamiseen coaching-prosessin ja -taitojen avulla, luottamuksen rakentamiseen sekä taitoihin mukauttaa omaa johtamistyyliä työntekijöiden tarvetta vastaavasti.
Valmennusohjelma aloitettiin yhteisellä kickoff-tilaisuudella, jossa Corex Finlandin toimitusjohtaja Juha Halminen kertoi kehittämisen taustaa ja tavoitteita sekä Educon toimitusjohtaja ja yksi valmennuskokonaisuuden valmentajista Janne Annunen perehdytti osallistujat tulevaan noin kahdeksan kuukauden mittaiseen oppimispolkuun.
Tämän jälkeen lähijohtamisen oppimispolku jatkui itsetuntemuksen ja lähijohtajan vuorovaikutustaitojen kehittämiseen hyödyntäen Wiley:n Everything DiSC® Työyhteisöprofiilia. Oppimispolun seuraavassa vaiheessa tuotannon ja kunnossapidon esihenkilöt kävivät itsenäisesti Blanchardin Luottamuksen rakentamisen noin 35 minuutin verkkokatsauksen ja teeman vastuuvalmentajan fasilitoiman oppimiskeskustelun verkossa.
Oppimispolun tärkein vaihe ja keskeisin teema oli SLII®-valmennus, joka antoi tuotannon ja kunnossapidon esihenkilöille konkreettisen johtamismallin päivittäiseen ihmisten johtamiseen. Se opetti ja antoi lähijohtajille työkalut käyttää työntekijän osaamiseen ja sitoutumiseen perustuvan kehitysvaiheen mukaista johtamistyyliä – tilanteenmukaista johtamista. SLII-mallin käytäntöön soveltamisen tueksi otettiin käyttöön viikoittaiset sovella-tehtävät, joita tehostettiin yhteisillä oppimiskeskusteluilla.
Oppimispolun viimeisessä vaiheessa syvennettiin vuorovaikutustaitoja sekä SLII-mallin johtamistyylejä T2 (Valmentava) ja T3 (Tukeva) Blanchardin Käytännön coaching™ -valmennuksen ja yhteisen oppimiskeskustelun avulla.
Kokemukset ja tulokset
”Esihenkilöiden tiimityö on kehittynyt positiiviseen suuntaan, tietoisuus ja osaaminen työkaluista lisääntyi sekä oppeja on otettu käyttöön arjessa mm. DiSC, 1+1-keskustelut ja yksilön tilanteen mukainen johtaminen”, sanoo tuotantopäällikkö Minna Kurittu.
Myös kunnossapitopäällikkö Jukka Majuri on havainnut muutosta lähijohtamisessa. ”Erityisesti DiSC ja SLII olivat hyvin konkreettisia ja havainnollisia arjen työkaluja, jotka lisäsivät ihmisten erilaisuuden ymmärtämistä sekä yksilöiden tarpeiden ja osaamisen huomiointia johtamisessa”, Majuri kertoo.
”Koulutuksen jälkeen toteutetussa henkilöstökyselyssä korkeimmat pisteet saivat kohdat: Tiedän mitä minulta työssäni odotetaan ja työni tavoitteet ovat minulle selvät. Henkilöstökyselyn tulokset ovat positiiviset ja tukevat näkemystä siitä, että olemme päässeet lähijohtamisessa seuraavalle tasolle. Lähijohtamisen ammattilaisia emme vielä ole, mutta kehityssuunta on hyvä”, lisää toimitusjohtaja Juha Halminen.
Corex on yksi maailman johtavista kartonkihylsyn valmistajista ja sekä osa kansainvälistä VPK-konsernia. Corex valmistaa kartonkihylsyjä paperi-, kartonki- ja muoviteollisuuden tarpeisiin. Corex työllistää noin 1300 työtekijää viidessätoista eri maassa ja Suomessa heistä työskentelee noin 150 Porissa, Loviisassa, Liljendalissa ja Imatralla.
Ota meihin yhteyttä
"*" näyttää pakolliset kentät