Hyvä ja tehokas johtaminen on perustunut pitkään kahden johtamiskäyttäytymisen ohjaavan ja tukevan oikeaan painotukseen. Oikean painotuksen tarpeen määrittää johdettavan kehitysvaihe suhteessa hänen tavoitteeseensa tai tehtäväänsä. Tilanteeseen parhaiten sopivimman ja tehokkaimman johtamistyylin valinta perustuu johdettavan tarpeeseen – ei johtajan arvaukseen tai oletukseen.
Tehokkaat johtajat käyttävät joustavasti ohjaavaa ja tukevaa johtamiskäyttäytymistä. Ohjaavat johtamiskäyttäytymiset ovat tekoja, joilla selvennetään ja seurataan sitä, mitä, miten ja milloin asioita tehdään. Tukevat johtamiskäyttäytymiset ovat puolestaan tekoja, jotka vahvistavat keskinäistä luottamusta ja arvostusta sekä edistävät motivaation ja itseluottamuksen kehittymistä.
Seitsemän ohjaavan ja seitsemän tukevan johtamiskäyttäytymisen osaamisen avulla voit olla parempi ja tehokkaampi johtajana.
Ohjaavat johtamiskäyttäytymiset
Ohjaavat johtamiskäyttäytymiset ovat toimia, jotka ohjaavat ja muokkaavat mitä, miten ja milloin asioita tehdään. Johtaja tarvitsee erityisesti näitä taitoja silloin kun työntekijä on kehitysvaiheen ensimmäisillä tasoilla uudessa tavoitteessaan tai tehtävässään. Hänen osaamisensa on kohtalaisen vähäinen ja hän tarvitsee erityistä ohjausta onnistuakseen.
Johtajat, jotka luontaisesti ovat vahvoja ohjaavissa johtamiskäyttäytymisissä, jäsentävät, määrittelevät, organisoivat, opettavat ja valvovat tehokkaasti.
Ohjaavia johtamiskäyttäytymisiä on seitsemän:
• SMART-tavoitteiden asettaminen
• Näyttäminen ja kertominen, miten tehdään
• Aikataulujen antaminen
• Prioriteettien selkeyttäminen
• Roolien selkeyttäminen
• Toimintasuunnitelmien tekeminen
• Suorituksen seuraaminen
Tukevat johtamiskäyttäytymiset
Tukevat johtamiskäyttäytymiset ovat toimia, jotka kehittävät keskinäistä luottamusta ja kunnioitusta sekä lisäävät motivaatiota ja itseluottamusta. Johtaja tarvitsee erityisesti näitä taitoja silloin kun työntekijä on kehitysvaiheen myöhemmissä vaiheissa tavoitteessaan tai tehtävässään. Hänen osaamisensa on suhteellisen vahva ja hän tarvitsee tukea jatkaakseen kasvuaan ja kehitystään.
Johtajat, jotka luontaisesti ovat vahvoja tukevissa johtamiskäyttäytymisissä, kuuntelevat johdonmukaisesti, fasilitoivat ongelmanratkaisua, pyytävät palautetta, vastaavat miksi-kysymyksiin ja kannustavat.
Tukevia johtamiskäyttäytymisiä on seitsemän:
• Kuunteleminen
• Itsenäisen ongelmanratkaisun fasilitoiminen
• Osallistaminen
• Perusteleminen
• Vahvistaminen ja kannustaminen
• Organisaatiosta kertominen
• Itsestä kertominen
• Mukauta johtamistyylisi ihmisten tarpeiden mukaisesti
Parhaat johtajat osaavat mukauttaa johtamistyylinsä
Parhaat johtajat ovat ne, jotka osaavat mukauttaa johtamistyylinsä vastaamaan ihmisten tarpeita. Johtajana menestymisesi kannalta tämä on kaikkein tärkein johtamistaito. Blanchardin poikkeuksellisen laajan aineiston perusteella vain 1 % johtajista pystyy luontaisesti mukauttamaan johtamistyyliä todellisen tarpeen mukaisesti. Ilman riittävää perehtymistä asiaan on siis melko epätodennäköistä onnistua.
Tietoisuus tästä on ensimmäinen askel paremmaksi johtajaksi. Sopivatko ohjaavat johtamiskäyttäytymiset paremmin sinulle vai oletko taipuvaisempi käyttämään tukevia johtamiskäyttäytymisiä? Entä muut organisaatiossasi? Mitkä olisivat ne hyödyt, jos osaisimme paremmin sovittaa johtamistyylimme vastaamaan ihmisten todellisia tarpeita?
Janne on Educo Valmennustalon toimitusjohtaja ja yrittäjä sekä Blanchard® Global Partner. Janne on johtamisen ja organisaatioiden toiminnan syväasiantuntija ja auttaa organisaatiota tekemään hyvästä ihmisten johtamisesta kilpailuedun. Janne on toiminut pitkään johtamisvalmentajana ja johtamiskonsulttina ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus johtamisesta ja lähijohtamisesta sekä hallitustyöskentelystä eri toimialoilla. Janne toimii myös suositun johtamisen podcastin Hyvä Paha johtaminen isäntänä.
Valmiina muutokseen?
Ota yhteys asiantuntijaamme. Suunnittelemme organisaatiollesi tarpeitasi vastaavan johtamisen kehittämisen ratkaisun, joka vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden johtamishaasteisiin.
"*" näyttää pakolliset kentät